Paikalliskeskustelu » Hyvinkää » Hyvinkään kaupunkirakenne
Hyvinkään kaupunkirakenne
Löytyisiköhän Hyvinkäältä poliittista tahtoa täydennysrakentaa Hyvinkään keskusta kaupunkimaiseksi. Hyvinkään keskusta on kuin pommin jäljiltä, tyhjiä tontteja ja matalia yksikerroksisia betonielementti siipiä. Kaupungissa on 45 000 asukasta, mutta se ei näy millään tavalla kaupungin keskustassa. Pikemminkin 10 000 as. olisi veikkaus. Jos kaupungissa on joskus kuultu ns. umpikortteleista ja kivijalkakaupoista, siinä olisi hyvä alku kaupunkimaiseen rakentamiseen. Nykyisellään kaupunki ei ole viihtyisä.
Hyvinkään kaupunkirakenne todellakin vaatii tiivistämistä. Koskapa poliittisten virkamiesten visioima Räkäänpään kaava herättää vastustusta, niin on tarjottava vaihtoehto.
Museolailla suojellun Willatehtaan ja PortArturin alueen jälkeinen asuntoalue aina vanhalle uima-altaalle saakka voitaisiin kaavassa muuttta tiiviinrakentamisen alueeksi.
Kyseinen seutu Keskikadun itäpäässä aina ns montulle saakka omaaepätasaisen joukon vanhmpaa ilman kulttuurihistoriallista arvoa olevaa rakennuskantaa.
Alueelle voisi hyvinkin kaavoitaa tiivistä kaupunkirakennetta joka edistää pienempää hiilijalan jälkeä ja vähnetää liikennetä kaupunkialueella. Plussana vielä että alueen vaikuttaja henkilöt myös suhtautuvat myönteisesti uusiin tehokkuutta palveleviin aloitteisiin
Rääkänpään muuttaminen kerrostaloasunnoiksi on pelkkä vitsi, jos se perustellaan kaupunkikuvan eheyttämisellä. Nykykaavoituksen taidoilla tilalle tulee yksittäisiä kerrostaloja, jotka on ympyröity pienellä nurmikaistaleella ja parkkipaikoilla. Kaavoituskatsaus 2010 -julkaisun (löytyy kaupungin kaavoitus-sivuilta) kansikuva jo paljastaa kuinka tehtottomasti ja epäkaupunkimaisesti Hyvinkäällä rakennetaan. Miksi ei voisi rakentaa korttelia tiivisti, jolloin taloilla olisi rauhalliset sisäpihat. Nyt kerrostalojen vierustat ovat joko parkkipaikkaa tai epämääräistä viheraluetta. Nykyinen kaavoitus perustuu täysin yksityisautoiluun. Miksi keskustan autottomien täytyy maksaa asuntojen yhteydessä parkkipaikasta? Tuntuu, että nykyään on muodissa palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin, mutta ihmiset hajasijoitetaan autoista riippuvaisiksi.
Parahin Juiha
Itseasiassa asukastiheyshän on Hyvinkäällä verrattain korkea, 2003 tutkituista kolmantena heti Helsingin ja Kuopion jälkeen... Jos tuohon tutkimukseen uskomme ja miksipä emme uskoisi?
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=38176
Miksi siis tiivistää entisestään, varsinkin kun rakentamatonta tilaa riittää vuosikymmeniksi ilman nykyisten asuinalueiden uudelleen kaavoittamistakin? Mikä ihmeellinen tarve on "tiivistää", "eheyttää" jo olemassaolevien asuinalueiden kustannuksella??
Ensin "esitellään" (ts. luetaan Aaposta) älytön ajatus Rääkänpään ja ns. Etu-Martin alueista ja nyt seuraava veijari puhelee jo Keskikadun itäpuolisesta alueesta - hip hei, hiekkalaatikollako näitä ajatuksia synnytetään?
Ja muotiaiheeseen "hiilijalanjälkeen". Selitätkö kun yksinkertaisena en ymmärrä miten "tiivis" kaupunkirakenne pienentää hiilijalanjälkeä? Siis tässä tapauksessa väljän omakotitalo rakentamisen sijaan samalle paikalle tehtäisiin kerrostaloja, eli tiivistettäisiin...
Kappas kun minä ajattelen sen näin, korjaa toki jos olen väärässä:
Paikalla x on omakotitalo, pihalla 2 autoa ja talossa sisällä isäntä, emäntä, 3 lasta ja lemmikki puudeli pertti. Lämmitetään nyt vaikka tätä syntistä asumismuotoa nyt vaikka sähköllä tai öljyllä ja takassa voi vielä iltaisella jopa polttaa puitakin (pienhiukkasia hrrrr! Pirullista, eikö totta?). No tästähän luonnollisesti syntyy hiilijalanjälki vaikkapa kokoa 42, eikö totta?
Sitten Iso-Paha kaava-arkkitehti kaavoineen tulee ja puhaltaa olkimajasi nurin - tiivistetään, tehdään kerrostalo. No niin, paikassa x sijaitsee nyt kerrostalo, jossa asuu esim. 50 henkilöä, tiivistetty aika hyvin - eikö vain? Jatketaan, pihalla on nyt 20 autoa, kerrostaloa varmaankin lämmitetään jollain, mutta syntisestä omakotitalo asumisesta on onneksi päästy eroon - huh!
Alkuperäisen omakotitalon purku+kerrostalon materiaalien valmistus+kerrostalon pystyttäminen+20 autoa pihalla+50 ihmistä sisällä = koon 39 hiilijalanjälki. Näinkö se sitten menee??
Eikös nyt paikalla x ole nyt 18 autoa, 45 ihmistä ja lämmitettävää asuinpinta-alaa enemmän? Liikennemäärä tällä alueella kasvaa, koska myös autoja on enemmän, vai eikö kerrostaloasukkaat käytä autoja? Eikö enää ajetakkaan 500m päässä olevaan kauppaan hakemaan viikonlopuksi lapsiperheen ruuat ja juomat kun ollaan "tiivistetty"? Meninkö nyt metsään?
nimim. Paalutinko turhaan kysyi kuulemma aikoinaan, että saako naapurin tontille rakentaa? Siitä en tiedä, mutta saako naapurin tontille kaavoittaa?
Hyvinkää onkin keskustasta rakennettu väljemmin kuin monelta asuinalueelta. Ei tietoakaan korttelimaisesta kaupunkirakenteesta. Kaksi automarkettia ydinkeskustaan tulee kyllä pilamaan mahdollisuudet kaupunkimaiseen keskustaan. Voi vain kuvitella kuinka maisemallisesti rumia rakennuksia on tulossa Kaupunginin päättäjät vielä kuvittelevat, että Hyvinkään vetovoima kasvaa maagisesti kun tänne saadaan suurempi Prisma ja Citymarket. Mihinkähän se perustuu? Kaikki kaupungit alkavat näyttämään samalta. Samat kauppakeskukset, samanlaiset kerrostalot. Kaupunkeja ei enää erottaisi toisistaan, ellei jäljellä olisi jotain vanhaa. Kaavoituksella voisi olla kunnianhimoisempia tavoitteita. Asukkaiden viihtyvyys? Kestvävyys?
Rakentakaa sinne hankoradan varteen aseman taakse niin tiivistä kuin pystytte. Tehkää vaikka Suomen ennätykset, kun nyt on ainutlaatuinen tilaisuus. Ja rakentakaa korkeita kerrostaloja - niin korkeita että Suomen korkein asuinrakennus Cirrus jää toiseksi - Niin korkeita, että tulevat kasvuennusteet saadaan hoidettua jo noilla asuintaloilla. Niin korkeita, että Hyvinkää tekee historiaa, eikä tätä ennätystä lyödä vuosikymmeniin.
Kaavoittajaa Rääkänpäässä kiinnostaa ennen kaikkea katujen reunat, ne halvatun pusikot. Kaupunkikuva eheytyy rakentamalla kadunvarret täyteen, niin ei pihalla olevat autot näy. Ihan samaan syssyyn saadaan kaduille taloja, uskotteko siellä sitten läpiajoliikennettä olevan kaikilla halvatun lastenvaunuilla ja kolmipyörillä, rollaattoreista puhumattakaan.
Pitäähän METROPOLISSA OLLA KERROSTALOJA
Hyvinkää on viehättävä puutarhakaupunki. Sen vuoksi ostimme omakotitalon ja muutimme tänne kesällä 1985. En kaipaa tiiviimpää tai korkeampaa rakentamista. Ei Hyvinkään tarvitse matkia jotakin jossakin. Sveitsin luonnonpuisto ja urheilualueet voisivat pienellä satsauksella olla kaikkien eteläsuomalisten virkistysalueena, varsinkin talvella. kannattaisi satsata vapaa-ajan palveluihin.
Liikekeskustan rakentuminen on kuitenkin hyvä asia.
Asukoot omakotiasujat alueillaan tai vaikka metsässä, mutta KESKUSTA voisi näyttää keskustalta eikä periferialta!
Muistakaa, ettei rintamamiestaloja olisi edes olemassa, elleivät isämme ja isoisämme olisi puolustaneet maatamme. Kiitos heille näistä taloista.
Mitäs Rääkänpää tähän liittyy? Keskusteluhan koskee Hyvinkään ydinkeskustaa. Sitä voisi täydennysrakentaa ja laittaa kuntoon.
Asun keskusta-alueella (5 minuutin kävelymatka rautatieasemalle). Hyvinkään tekee erityiseksi juuri se, että täällä voi asua omassa talossaan lähellä palveluita. Meitä liikekeskustan tuntumassa asuvia pitäisi aina kuulla herkällä korvalla kun lähialueitamme "kehitetään".
En missään nimessä vastusta liikekeskustan rakentumista.
Arkeologina tunnen kuitenkin ihmisen rakentamiskulttuuria 10.000 vuoden ajalta ja erityisesti viimeisten 2000 vuoden ajalta Läntisessä Euroopassa. Yleensä kun uutta on rakennettu jo olemassa olevaan asuinpaikkaan, on vanha rakennuskanta otettu huomioon tai vanhaan rakennukseen on lisätty uutta tai vanhaa rakennusmateriaalia on käytetty uuden rakentamiseen. Ikävää, ettei Hyvinkäällä voi jättää vanhasta rakennuskannasta edes fasadia. Kaupunkikuva olisi parempi jos historia näkyisi rakennuksissa. Keski-Euroopassa ei enää juurikaan saa purkaa!
Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten Helsingin Sanomista jutun, jossa Keski-Euroopasta kotoisin olevat tutkijat kehuivat Hyvinkään kaupunkikuvaa. He arvostelivat lähes kaikkia muita Suomen kaupunkeja, koska niissä automarketit on sijoitettu kaupunkien ulkopuolelle ja kaupunkikuva on pirstaloitunut toisin kuin Hyvinkäällä. Nämä ulkolaiset tutkijat kehuivat Hyvinkään keskustan ympärillä olevia väljiä puutarhamaisia omakotitaloalueita ja kehuivat kuinka Hyvinkään kaupunkirakenne muistuttaa monia vanhoja keskieurooppalaisia kaupunkeja.
Tuon jutun luettuani oivalsin kuinka idyllisessä paikassa minäkin olen saanut kasvaa ja viettää nuoruuteni, ja olen alkanut harkita muuttoa takaisin vanhoihin tuttuihin maisemiin. Rääkänpää -keskustelu on saanut minut kuitenkin epäilemään.
Kaikkea vanhaa ei saa repiä, sillä useiden aikakausien rinnakkaiselo tekee kaupungista viihtyisän kuten moni on havainnut Keski- ja Etelä-Euroopan vanhoissa kulttuurikaupungeissa vierailleessa. Kaupunki ilman vanhoja taloja on kuin ihminen ilman muistia.
Miksi ei omaleimaista ja todellista ideointia, eikä vain samanlaista betonisumppua kuin muuallakin? Saksassa jo luovutaan kauppakeskuksista. Koko asujamiston mukavuutta ja liikkumista ei huomioida, vaan aikaa ja rahaa mene yksinkertaistenkin asioiden hoitamiseen. Pyramidiakoko haetaan muumioitumiselle? Asuinympäristön ilman puhtaus ja terveellisyys! Meillä ei näy olevan yhtään järjestöä tai yhdistystä, mikä olisi tästä kiinnostunut ennaltaehkäisevästi. Mikä on keskusta ja miksi sellainen muka pitää olla? Suunnistusvaikeuksiako? Kaupungin virastotkin menevät kalliiseen vanhaan korviketilaan häpeämään, ettei vain näy, kuten muualla. Entä viihtyisät vapaa-ajan viettopaikat. Poisko luonnosta?
"Mitäs Rääkänpää tähän liittyy? Keskusteluhan koskee Hyvinkään ydinkeskustaa. Sitä voisi täydennysrakentaa ja laittaa kuntoon. "
Kerropa tämä kaupungin harpinkäyttäjille... aikaa on 25.3. saakka ottaa tekniseen virastoon yhteyttä koskien keskustan kaavaa. Rääkänpää nykypiirrustuksissa jyrätään rakennusjätteeksi kaatopaikalle kuten myös suuren ihmismäärän elämä, elämäntyö ja saavutukset. Nämä ihmiset riippuvat jo nyt kaupungin asettamassa hirsipuussa odottaen lopullista niskojen nyrjähtämistä tai pelastusta Hyvinkään poliitikkojen taholta.
Aika on ajanut Hyvinkään ohi. Käveleppä Hämeenkatua Hyvinkäällä ja katsele kaupungin keskustaa. Ei mitenkään houkuttelevaa. Ankeita matalia taloja ja asfaltti parkkialueita. On väljää, liiankin väljää, ei ole selkeää keskustaa. Harmi, ettei kukaan oikein välitä keskustan viihtyvyydestä. Täydennusrakentamiselle olisi huutava tarve.
Päättäjät ajavat autolla. Eivät ne ehdi katsoa jalankulkijan vinkkelistä miltä kaupunki näyttää samalla kun metsästävät parkkipaikkaa
Tuo keski-eurooppa vertaus pisti miettimään Hyvinkään kaupunki rakennetta.
Historiassa menestynyt upseeri sai oman veroalueensa, ja muutti sinne asumaan.
Rakennettiin linna alueelle. Epävakaat olot ja linnan työläisten tarve kehitti pientaloja linnan ympärille. Keskieurooppalainen kaupunki oli syntynyt.
Suomessa asutus keskittyi kauppaloihin, jotka rakentuivat juna-asemien ympärille. Asemien laaja merkitys on kadonnut ja tilalle on tullut suuret marketit. Nykyajan linnoja on isot kauppakeskittymät ja sen ympärillä oleva asutus.
Hyvinkään tulee säilyttää pientaloilmeensä. Se houkuttaa Hyvinkäälle väkeä. Ihmiset haluavat asua pientaloissa. Miksi siis kaupunki vähentää pientaloja ja kaavoittaa kerrostaloja?
Miksi kaupunki ei rakenna Hangon ratapihan pohjoispuolelle metsään väljää kerrostaloaluetta Tapiolan malliin. Linja-autoasema voitaisiin sijoittaa myös Hangonradan varteen välittömästi Siltakadun sillan viereen. Samaan yhteyteen voisi myöhemmin sijoittaa Hangon aseman, jota tullaan tarvitsemaan, kun henkilöliikenne jälleen käynnistetään Hanko-Lohja välillä. Nämä sijaitsisivat vain pienen kävelytiepätkän päässä nykyisestä asemasta, joka säilytettäköön juuri sellaisena kuin on. Jos asemapalvelut tarvitsevat lisätilaa, rakennettakoon ne maan alle näkymättömiin. Ei kaikkien kaupunkien tarvitse näyttää samalta eikä vanhaa tarvitse raapia pois keskustasta. Menisitkö Tallinnaan katsomaan samanlaisia laatikoita kuin Keravalla? Niin no tietysti, jos vain kaljaa haet ja katselet vain mäyräkoiria.
Lähitulevaisuudessa parkkipaikat Hyvinkään keskustassa vähenevät oleellisesti. Kun Euromarketin parkkipaikka suljetaan, on oletettavaa, että parkkihalleja välttelevät siirtyvät asioimaan Riihimäen automarketteihin. Joka tapauksessa ne, jotka todella jotain ostavat, liikkuvat autolla. Ei voi ajatella, että perheenäiti kuljettaa 25kg ostoskassin kantaen.
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.