Riihimäen nuorkauppakamari

Nuorkauppakamaritoiminta tarjoaa jäsenilleen unohtumattomia kokemuksia, henkilökohtaista kasvua sekä uusia taitoja kansainvälisessä business- ja ystäväverkostossa.
Riihimäen Nuorkauppakamari järjestää tapahtumia jäsenilleen kuukausittain, lisäksi jäsenillä on mahdollisuus osallistua lukuisiin alueellisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin.
Be better.

 

Riihimäen Nuorkauppamari löysi talousalueen Tuottavan Idean

Riihimäen nuorkauppakamari - 07.06.2010 23:15

Hanna Häppölä

Talousalueen Tuottava Idea löytyi Metallivalmiste A.Laaksonen Oy:stä

Riihimäen Nuorkauppakamari etsi toukokuun aikana talousalueeltaan Tuottavaa Ideaa. Tuottava Idea –kilpailussa etsitään uusia, enintään kolme vuotta vanhoja innovatiivisia ideoita, jotka ovat jo tuottavassa käytössä. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin yhteiskunnan menestyjiä sekä korostaa yrittämisen ja innovoinnin merkitystä yhteiskunnassa. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kilpailun suojelijana vuonna 2010 toimii Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja Jorma Eloranta.

Riihimäen Nuorkauppakamari laati hakemuksen yhteistyössä hausjärveläisen Metallivalmiste A. Laaksosen kanssa heidän innovoimalleen TAKI-kiinnitysjärjestelmälle. Aulis Laaksonen on kehittänyt turvallisuutta lisäävän, yksinkertaisen kuormansidontalaitteen alunperin yrityksensä tarpeisiin. Kunnolla kiinnitetty kuorma lisää turvallisuutta paitsi itselle ja kanssa-autoilijoille, myös kuljetettavalle kuormalle. TAKI-kiinnitysjärjestelmän tarkoituksena on tarjota käytettävyydeltään erinomainen, helposti asennettava ja muuntojoustava kuorman kiinnitysjärjestelmä, jota pystytään käyttämään kaikissa hyötyajoneuvoissa niiden koko eliniän ajan.

Idealle myönnettiin hyödyllisyysmalli vuonna 2008 ja siitä on tehty myös kansainvälinen patenttihakemus. Sekä VTT että HAMK ovat testanneet kuorman kiinnitysjärjestelmän kestävän vaivatta lain vaatimat kuormitukset, kertoo Petteri Laaksonen Metallivalmiste A.Laaksoselta.

TAKI-kiinnitysjärjestelmä on varsin yksinkertainen, sillä se koostuu ajoneuvoon kiinnitettävistä sidontakiskoista sekä irrallisista sidontalenkeistä, joita voidaan liikuttaa kiskoissa portaattomasti. Petteri Laaksonen kertoo hankintahinnaltaan edullisen järjestelmän saaneen hyvän vastaanoton ja muunmuassa VV-auton ottaneen sidontajärjestelmän vakiovarusteeksi Suomessa vaneroitaviin Crafter-umpiautoihin.

TAKI-kiinnitysjärjestelmästä laadittu hakemus lähetettiin arvioitavaksi yrityssarjaan, josta alueraati valitsee hakijoista parhaat kansallisen raadin arvioitavaksi. Suomen Nuorkauppakamareiden alue B:n alueraadissa ovat edustettuina Päijät-Hämeen Yrittäjät, Hämeen Kauppakamari, Lahden Seudun Kehittämisyhtiö LAKES sekä Datapoli.

Voittaja palkitaan Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallisessa vaalikokouksessa lokakuussa Maarianhaminassa. Projektia on toteutettu aktiivisesti vuodesta 1978 alkaen valtakunnallisena Tuottava Idea -palkinto-ohjelmana.

Kilpailun järjestävät Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kanssa yhteistyössä Kauppalehti, Nordea, Tamro, If, Suomen Teollisuussijoitus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Yrittäjät, Suomalaisen Työn Liitto ja Sitefactory.

Lisätietoja TAKI-kiinnitysjärjestelmästä osoitteessa www.taki.fi ja

Tuottava Idea -kilpailusta www.tuottavaidea.fi,

projektipäällikkö Janne Mäntynen, Riihimäen Nuorkauppakamari, +358 50 385 3328

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Aamupostin kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
toimitus.aamuposti
(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish