Asuntojen hinnat ovat nyt korkeammalla kuin koskaan

03.02.2010 9:55

Tarja Heikkonen

Asuntojen hinnat ovat nyt Hyvinkään ja Riihimäen alueella korkeammalla kuin koskaan.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan asuntojen hinnat kipusivat viime vuonna jo korkeammalle kuin asuntokaupan kuumina vuosina 1980-luvun lopulla.

Hinnat nousivat eniten pääkaupunkiseudulla, muualla maassa loivemmin.

Hyvinkäällä hintojen nousu on ollut kerros- ja rivitaloasunnoissa Kiinteistömaailman mukaan arviolta 4,6 prosenttia ja kysyntä kohdistuu kaikenkokoisiin asuntoihin.

Riihimäellä kysytyimpiä ovat edelleen pienet asunnot ja omakotitalot.

Myös Riihimäellä hintojen nousu näkyy suosituilla asuinalueilla.

Tilastokeskus julkaisee nykyisin asuntojen hintatietoja postinumeroalueittain.

Seurannassa on parikymmentä kaupunkia.

Muissa kaupungeissa asuntojen reaalihinnat ovat nousseet paitsi Porvoossa, jossa asunnot ovat keskimäärin halvempia kuin vuonna 2005.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.

Asuntojen myyntihinnoissa on havaittavissa selkeää ylihinnoittelua. Vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet
nyt taas liian korkealle. Jokaiselle huoneistolle ja kiinteistölle on laskettavissa ns. oikea hinta.

Esimerkkinänoin 100 kerrosneliöinen omakotitalo. Tonttikustannus vaihtelee kunnittain mutta esim. Hyvinkäällä noin 1000 m2 tontti maksaa noin 50.000 € ( joka on kyllä liikaa josmiettii raakamaan hintaa alueella) Liittymien osuus
vaihtelee, hinta noin 5000 €. Tämän jälkeen tarkastellaan
rakennusta, uudisrakentaminen maksaa noin 1600 €/km2.
Jos rakennus on 25 vuotta vanha, markkinoidaan sitä
useasti uudenveroisena, vaikka useasti kaikki peruskorjaustyöt ovat vielä tekemättä ja aivan oven takana
(tehtävä seuraavan 10 v sisällä). Rakennuksen
elinkaari (noin 80 v) ajattelumaailman mukaan olisi rakennuksen arvo laskenut noin 30 % , mutta näistä
taloista pyydetään i uudisrakennuksien hintoja. Lisäksi
todelliset uudisrakentamiskustannukset ovat laskeneet noin
5-10 %

Eli tapahtuuko taas kuten ennenkin eli hinnat puolittuvat
laman jatkumisen myötä.

03/02/2010 12:03 pm, Jyrki T Kauppinen

Paikalliset kumppanit

Aku Hirviniemi palkittiin seudun positiivisimpana

Riihimäen Nuorkauppakamari palkitsi tänään 12.6. Granitin lavalla seudun positiivisimpana näyttelijä Aku Hirviniemen. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Riihimäen Seudun positiivisin julkistetaan Granitin lavalla la 12.6.

Riihimäen Nuorkauppakamari keräsi ehdotuksia seutukunnan positiivisimmasta henkilöstä, organisaatiosta tai yrityksestä osana Riihimäen Yrittäjien Yhteistä Hyvinvointia luomassa -tapahtumaa la 15.5. Ehdotusten määrästä päätteli... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Riihimäen Nuorkauppamari löysi talousalueen Tuottavan Idean

TAKI-kiinnitysjärjestelmä

Riihimäen Nuorkauppakamari etsi toukokuun aikana talousalueeltaan Tuottavaa Ideaa. Tuottava Idea –kilpailussa etsitään uusia, enintään kolme vuotta vanhoja innovatiivisia ideoita, jotka ovat jo tuottavassa käytössä. Kilpailun... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Kaikki Hyvinkään 4H-yhdistyksen viljelypalstat ovat valmiita viljelyyn

Sveitsin, Vanhan myllyn, Martin ja Kaskentien viljelypalstat ovat palstoitettu varauksien mukaisesti ja peltojen edustalla on palstakartta ja viljelyohjeet keppien päässä. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

AVOIMIA TYÖPAIKKOJA Hyvinkään 4H-yhdistyksessä - Etsimme kahta vastuuohjaajaa iltapäiväkerhoihimme

Hyvinkään 4H-yhdistys etsii 2 vastuuohjaajaa iltapäiväkerhotoimintaamme Hyvinkäällä, Aseman - ja Nopon kouluille. Lue lisää »


Kysymys

Tiedätkö jo ehdokkaasi eduskuntavaaleissa?






Päivän puheenaihe

Kaljaporukat tulleet myös seurakunnan saunailtoihin

Humalassa uimaan lähtenyt mies herätti pahennusta keskiviikkona Hyvinkään seurakunnan saunaillassa Sääksin leirikeskuksessa.Paikalla ollut perheenisä kertoo, että runsaasti alkoholia nauttinut keski-ikäinen mies lähti uimaan syvälle ja muut paikalla... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


Kolumnit

Ei tarvetta takinkäännökseen

Kulttuuriministeri Marjatta Väänästä (kesk) kutsuttiin Sorsa–Virolaisen hallituksen ainoaksi mieheksi. Nyt tämän tittelin ansaitsisi maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Nykyhallituksen keskustaministereistä hän äänesti ai... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish