Korttionmäen ekaluokkalaiset Eteläiselle koululle Riihimäellä
04.02.2010 21:05
Pia Herme
Korttionmäkeläisissä perheissä voidaan vihdoin huokaista helpotuksesta, sillä jatkuva vääntö alueen koululaisten kouluista on päättymässä.
Riihimäen koulutuslautakunta päätti keskiviikkona, että Korttionmäestä lähdetään ensimmäiselle luokalle Eteläiselle koululle.
Sen jälkeen heidän yläkoulunsa on Karassa lukuunottamatta musiikkiluokkalaisia, joiden yläkouluetappi onkin Harjunrinteellä.
Korttionmäen esikoululaiset käyvät esiopetuksessa Patastenmäen puukoulussa.
Koulutuslautakunta rytmitti myös kuudesluokkalaisten siirtymistä yläkouluille sekä esiopetuksen muuttoa kokonaan päivähoidolta koulutoimelle.
Tavoitteena on, että yläkoululle siirrytään pian kaikilta kouluilta jo kuudennelta luokalta. Ensi syksynä muuttovuorossa ovat uusina Eteläisen ja Peltosaaren koulujen kuudesluokkalaiset.
Päivähoidon ensimmäiset siirtyjät tulevat Otavan ja Peltosaaren päiväkodeista, joiden ensi syksyn esioppilaiden esiopetuspaikka on Peltosaaren koululla.
Koulupolkujen täsmentymisiin liittyvät mullistukset jatkuvat vielä muutamien vuosien ajan.




