Vuokra-aviomies ripustaa lamput ja tekee pientä remonttia

02.10.2008 4:00

Petri Lyy

Pikkuhommista remonttiin. Kattolampun laitto voi jäädä tekemättä, jos ei omista tikkaita. Vuokra-aviomies Jouko Salo auttaa isompien töiden ohessa. (Kuvaaja: petri lyy)
Pikkuhommista remonttiin. Kattolampun laitto voi jäädä tekemättä, jos ei omista tikkaita. Vuokra-aviomies Jouko Salo auttaa isompien töiden ohessa. (Kuvaaja: petri lyy)

Kotitalousvähennyksen laajeneminen saattaa lisätä myös vuokra-aviomiehen työmäärää. Riihimäkeläinen Jouko Salo on ollut mukana valtakunnallisessa aviomiespalvelussa puolisen vuotta.

Päätyökseen hän tekee remontteja ja valmistaa omalla verstaallaan mittatilausovia ja -kaappeja. Aviomiespalveluun kuuluvat pienet nikkaroinnit, kuten taulujen ripustamiset, ovat hänen mielestään mukavaa vaihtelua normaaliin työntekoon.

Avomiespalvelusta voi tilata myös pihanurmikon ajon, polttopuiden pilkkomisen tai vaikkapa onnitteluserenadin.

–Aviomiespalvelun perustaja Petteri Ikonen käy kyllä vaikka laulamassa, mutta minä olen pidättäytynyt siitä, Salo velmuilee.

–Meitä on viitisenkymmentä, ja jokainen tekee hommia kykyjensä mukaan.

Aviomiespalvelun keikka saattaa olla myös isompi remonttikeikka. Tälläkin hetkellä Salolla on työn alla helsinkiläinen kerrostaloasunto, jossa laitetaan laminaattia lattiaan ja tapettia seinään.

Näistä töistä veloitetaan tapauskohtaisesti, ja näiden töiden lisääntymiseen Salo uskoo kotitalousvähennyksellä olevan merkitystä.

Salo on toiminut vuokra-aviomiehenä Helsingissä ja Vantaalla huhtikuusta lähtien. Muutettuaan jälleen Riihimäelle hän päätti liittää kotikaupunkinsa myös toimialueeseensa.

Asiakkaiden ikähaitari on opiskelijasta eläkeläiseen.

–Kaikki eivät osaa, eivät ehdi, tai heillä ei vain ole työkaluja. Kyse ei ole välttämättä siitä, että peukalo olisi keskellä kämmentä.

Tyypillisiä keikkoja vuokra-aviomiehelle on huonekalujen kasaaminen.

Pahvilaatikosta purkautuvat levykasan hahmottaminen kaapiksi käy helposti, kun on koonnut muutaman kaapin aikaisemminkin.

–Palikat ovat tietysti erilaisia kuten ovat kaapitkin, mutta kasausperiaate niissä on yleensä sama.

Kattokruunun laitto voi tyssätä asukkaalta itseltään siihen, että katto on korkeammalla kuin mihin keittiötikkailla yltää. Vuokra-aviomies tulee silloin paikalle kunnollisten A-tikkaiden kanssa.

Taulun ripustuksen teettämisessä on usein kyse siitä, että teräsbetoniseinään ei saa koukkua ilman ammattitason poraa. Sellaista ei asiakkaan kannata ostaa vain yhden reiän takia.

Mennessään ripustamaan taulua Salo saa samalla reissulla yleensä ripustaa useammankin taulun. Tuntiveloitus juoksee aina alkavalta tunnilta, joten samalla rahalla voi teettää viiden minuutin tai koko tunnin työt.

Kahvittelematta vuokra-aviomies ei yleensä pääse lähtemään. Osa työtä on sosiaalinen rupattelu ja kuulumisien kuuntelu.

–Jos tunti on jo täynnä, kahvinjuonnista ei veloiteta erikseen, Salo naurahtaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Paikalliset kumppanit

LASTEN KERHOT ALOITTAVAT SYYSKAUDEN 2010 TOIMINTANSA

Kaikki Hyvinkään 4H-yhdistyksen lasten monitoimikerhot aloittavat syyskauden toimintansa 6.-8.9.2010 !! Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

4H-dogsitter koulutus alkamassa

Oletko aina haaveillut koirasta, mutta et jostain syystä ole saanut? Pidätkö ulkoilmasta ja reippaista harrastuksista? Kaipaisiko oma karvaturrisi lenkkiseuraa? Tahdotko ansaita hieman taskurahaa? Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Syksyllä on aika aloittaa uusi harrastus

Syksy saapuu ja se tarkoittaa, että 4H-harrastaminen starttaa jälleen. Tarjolla on erilaisia kerhoja, Dogsitter-toimintaa, työpalvelua, nuorten yrittäjyyttä, kansainvälisyyttä ja vaikka mitä muuta. Tule mukaan! Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Operaatio Nälkäpäivä - infotilaisuus keräyksestä kiinnostuneille 7.9. klo 18

Punaisen Ristin Riihimäen osasto järjestää infotilaisuuden Operaatio Nälkäpäivästä tiistaina 7.9. klo 18.00 Hyrian Riihimäen toimipisteen auditoriossa (Sakonkatu 1). Keräysinfon lisäksi illan aikana kuullaan Punaisen Ristin ka... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Riihimäen partiolippukuntien syyskausi alkaa

Riihimäen partiolippukuntien syyskauden alotuksia vietetään seuraavasti:Riihimäen Erätytöt ryAloituskokous ti 24.8. klo 18.00 Partiotalolla (Kalevankatu 8)Lisätietoja lippukunnanjohtaja Iina Mäki-Ullakko, p. 050 501 6666Riihim... Lue lisää »


Kysymys

Uskotko, että talous on lähtenyt nousuun?




Päivän puheenaihe

Hyvinkäällä alueen ainoa radio- ja televisiokorjaamo

Pimentyneelle televisiolle tai vaienneelle radiolle on nykyään vaikea löytää korjaajaa.Alan ammattilaiset ovat siirtyneet isojen keskuskorjaamoiden palvelukseen, koska pikkupajat eivät saa maahantuojilta huoltotöitä.Alle sadan euron laitteita ei kan... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotia... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish