Kalajoen beachfutiksessa vahva riihimäkeläismiehitys

18.06.2008 4:00

Ida Peltola

Viime viikonloppuna Kalajoella kisailtiin beachfutiksen mestaruudesta. Sarjoja oli kolme; miesten- ja naisten kilpasarjat sekä harrastesarja, jossa pelasi yli puolet mukaan ilmoittautuneista joukkueista. Kaksi päiväseen turnaukseen osallistui yhteensä noin sata joukkuetta ympäri maan.

Hyvinkäältä mukana oli yksi joukkue, kuten myös Janakkalasta.

Riihimäkeläisosallistujia oli taasen peräti seitsemän joukkueellista, joista kolme pelasi kilpasarjoissa. Näihin lukeutuneella Puukon ykkösjoukkueella pelit eivät sujuneet aivan odotusten mukaisesti, sillä takkiin tuli jo karsintavaiheessa luvuin 0-5, 1-4 ja 1-1. Harrastesarjassa pelanneella kakkosjoukkueella menestys jäi niinikään haaveksi tappioin 0-7, 1-9 ja 1-11.

–Vähän harmittaa huono menestys, mutta ei se tunnelmaa latista. Oltiin kuitenkin mukana pelaamassa vähän vähemmän vakavissaan kun toiset. Reissun pääasiallinen tarkoitus kun oli lähteä pitämään hauskaa joukkueen kesken, puukkolaiset Ville Kuparinen, Jaakko Mutikainen, Joni Karvinen ja Mikko Ruuskanen kertovat.

Puukon pelaajille tämän vuoden beachfutis-turnaus oli järjestyksessään viides. Idea mukaan lähtemisestä tuli aikanaan yhdeltä joukkueen jäsenistä. Tuolloin vaihtoehtoina olivat joko Kalajoen beachfutis tai Hyrynsalmen suofutis, joista joukkue yksissätuumin valitsivat Hiekkasärkillä käytävän turnauksen.

Ensimmäisenä vuotena matkaan lähdettiin kolmella henkilöautolla ja yhdellä joukkueella. Turnauksen suosio ja pelaajien osallistumismäärä on ajan saatossa kuitenkin kasvanut, niinpä tänä vuonna matka taitettiin 50:n hengen bussilla, kahden joukkueellisen voimin.

Puukkolaisille Kalajoen turnaus onkin muodostunut yhdeksi vuoden kohokohdista.

–Siellä on aina koko joukkue koolla, kun muuten porukka on levittäytynyt ympäri Suomea opiskeluiden perässä. Perinteinen joukkuekuvakin otetaan sen takia aina Kalajoella, Jaakko Mutikainen kertoo.

Joukkueen yhteiselon lisäksi Hiekkasärkkien hyvä tunnelma, dyynit, meri ja aina paistava aurinko saavat pelaajat palaamaan vuosi toisensa jälkeen Kalajoelle. Edes pitkä, reilun 500 kilometrin pituinen automatka ei käännytä puukkolaisten päitä, vaan päinvastoin, se tuo leikkimieliseen turnaukseen aidon pelimatkan tuntua.

Pelätympi päänkäännyttäjä lienee vuosien saatossa ollut samaan aikaan järjestetty Provinssirock, joka tänäkin vuonna söi muutaman pelaajaan joukkueesta.

–Itse en kauaa miettinyt lähdenkö Provinssiin vai Kalajoelle. Suurimmalle osalle joukkueesta tämä beachfutis onkin se kesän ykkösjuttu, Joni Karvinen tilittää.

Matkan suunnittelun Puukko aloittaa aina hyvissä ajoin, noin puolivuotta ennen varsinaista koitosta.

Tällöin käydään läpi matkajärjestelyt, mökkien vuokraukset ja listataan mukaan lähteviä pelaajia.

Rahallisesti reissu ei tule kenellekään osallistujista halvaksi, sillä pelkästään majoitukseen ja matkoihin uppoaa satasen verran per nuppi. Tähän kun vielä lisätään viikonlopun ruoat ja muut elämiseen kuluvat menot, saattaa yhden hengen matkabudjetti nousta lähelle 300:aa euroa.

–Täällä ollaan kuitenkin vain kerran vuodessa, niin rahan meno ei haittaa yhtään, Ville Kuparinen tuumaa.

Kaiken kaikkiaan puukkolaiset ovat tyytyväisiä tämän vuoden turnaukseen vaikkei menestystä pelien puolelta juurikaan herunut.

–Omia suorituksia olisi tietenkin halunnut parantaa, mutta muuten, esimerkiksi pelien järjestelyt oli täällä toteutettu hyvin. Siitä kiitos järjestäjille, Mikko Ruuskanen sanoo.

Puukkolaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että pelien ohelle ja iltaelämään kaivattaisiin järjestäjien taholta enemmän aktiviteetteja.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Paikalliset kumppanit

Aku Hirviniemi palkittiin seudun positiivisimpana

Riihimäen Nuorkauppakamari palkitsi tänään 12.6. Granitin lavalla seudun positiivisimpana näyttelijä Aku Hirviniemen. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Riihimäen Seudun positiivisin julkistetaan Granitin lavalla la 12.6.

Riihimäen Nuorkauppakamari keräsi ehdotuksia seutukunnan positiivisimmasta henkilöstä, organisaatiosta tai yrityksestä osana Riihimäen Yrittäjien Yhteistä Hyvinvointia luomassa -tapahtumaa la 15.5. Ehdotusten määrästä päätteli... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Riihimäen Nuorkauppamari löysi talousalueen Tuottavan Idean

TAKI-kiinnitysjärjestelmä

Riihimäen Nuorkauppakamari etsi toukokuun aikana talousalueeltaan Tuottavaa Ideaa. Tuottava Idea –kilpailussa etsitään uusia, enintään kolme vuotta vanhoja innovatiivisia ideoita, jotka ovat jo tuottavassa käytössä. Kilpailun... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Kaikki Hyvinkään 4H-yhdistyksen viljelypalstat ovat valmiita viljelyyn

Sveitsin, Vanhan myllyn, Martin ja Kaskentien viljelypalstat ovat palstoitettu varauksien mukaisesti ja peltojen edustalla on palstakartta ja viljelyohjeet keppien päässä. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

AVOIMIA TYÖPAIKKOJA Hyvinkään 4H-yhdistyksessä - Etsimme kahta vastuuohjaajaa iltapäiväkerhoihimme

Hyvinkään 4H-yhdistys etsii 2 vastuuohjaajaa iltapäiväkerhotoimintaamme Hyvinkäällä, Aseman - ja Nopon kouluille. Lue lisää »


Kysymys

Tiedätkö jo ehdokkaasi eduskuntavaaleissa?






Päivän puheenaihe

Kaljaporukat tulleet myös seurakunnan saunailtoihin

Humalassa uimaan lähtenyt mies herätti pahennusta keskiviikkona Hyvinkään seurakunnan saunaillassa Sääksin leirikeskuksessa.Paikalla ollut perheenisä kertoo, että runsaasti alkoholia nauttinut keski-ikäinen mies lähti uimaan syvälle ja muut paikalla... Lue lisää »


Terveys

Turistiripuli matkalaisten yleisin vaiva

Eksoottiset infektiotaudit iskevät harvoin matkailijaan, sen sijaan turistiripuli tai odottamaton tapaturma pilaa reissun sitäkin useammin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) nostaa matkailijan suurimmiksi terveysriskeiksi alkoholin, liikenteen ... Lue lisää »


Kolumnit

Ei tarvetta takinkäännökseen

Kulttuuriministeri Marjatta Väänästä (kesk) kutsuttiin Sorsa–Virolaisen hallituksen ainoaksi mieheksi. Nyt tämän tittelin ansaitsisi maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Nykyhallituksen keskustaministereistä hän äänesti ai... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish