Piiroinen varmisti TTR-kiertuevoiton

08.03.2010 8:05

Hyvinkään olympiahopeamies Peetu Piiroinen otti kisavoiton ja 35000 dollarin palkintorahan sekä tuhat TTR-rankingpistettä Oslossa Norjassa käydyssä lumilautailun Ticket To Ride -kiertueen kuuden tähden kilpailussa.

Samalla hän varmisti kiertueen kokonaisvoiton jo toisen kerran peräkkäin.

Piiroinen kruunataan Swatch TTR World Snowboard Champion -tittelillä kiertueen viimeisessä kuuden tähden osakilpailussa Burton US Openissa Strattonissa Amerikassa. Siellä hänelle luovutetaan myös 50000 dollarin palkintoshekki.

Piiroisesta tulee silloin historian ensimmäinen lumilautailija, joka on voittanut kaksi peräkkäistä TTR World Snowboard Champion -titteliä.

Tänä vuonna hän nousi kiertueen kärkeen jo tammikuun alussa. Hän on ollut palkintopallilla jokaisessa kiertueen kovimmista osakilpailuista. Nytkin rautahermoisen kilpailijan viimeinen runi vei hänet norjalaisten Mikkel Bangin ja Torstein Horgmon eteen.

Ville Uotilan sijoitus oli 10. ja Roope Tonterin 7.

–Tämä on ollut paras kauteni. Hopea olympialaisissa ja nyt TTR-kiertueen voitto. Olen ollut monella palkintokorokkeella eikä yhtään loukkaantumista. Ei olisi voinut mennä paremmin, Peetu Piiroinen totesi onnellisena.

Hän on vaatimaton sunnuntain saavutuksesta, vaikka Oslon The Oakley Arctic Challenge -lumilautailukisa on yksi TTR-kiertueen arvostetuimmista osakilpailuista.

–En osannut odottaa voittoa täällä, mutta tiesin että minulla on hyvä tilaisuus varmistaa TTR-titteli. Tuntuu hyvältä voittaa kummatkin. Nyt voin ottaa vähän rauhallisemmin ja ehkä juoda pari kaljaa, mestari pohti.

TTR-kiertueen perustaja, legendaarinen norjalaislautailija Terje Haakonsen ylisti Piiroisen lahjakkuutta lumilautailun eri osa-alueilla:

–Sen vuoksi hän on hyvä lumilautailija. Hän ei ole erikoistunut vaan osaa laskea kaikkia formaatteja, myös quarterpipelaskussa hän lentää korkealla. Hän on ottanut monta kakkos- ja kolmossijaa, mutta hän on myös mies joka voittaa, Haakonsen sanoi.

–Hän on todella vahva ja kreatiivinen lautailija.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilukumppanit

Syksyn junnusarjat käynnistymässä

Junioreiden piiri- ja aluesarjojen kaksi kuukautta kestävä syyskausi käynnistyy elokuun alkupäivinä. Joukkueiden sarjatasot määräytyivät kesäkuun lopulla päättyneellä kevätkaudella. HyPSin juniorijoukkueista mitaleista pelaa kolme tyttöjen joukkuetta j... Lue lisää »

HyPS 02 koki niukan tappion

Nelosen kakkoslohkon syyskauden toisen kierroksen ottelussa hävisi HyPS 02 Tikkurilassa lohkossa kolmantena olevalle Pathovenille niukasti 1–2. Tappiosta huolimatta HyPS säilytti lohkon kuudennen sijan. Lue lisää »

HyPSin naisille avausvoitto: NuPS–HyPS 1–3 (0–2)

Hyvinkään Palloseuran naiset ottivat kauden ensimmäisen voittonsa, kun ohjelmassa oli kahdeksannen kierroksen ottelu. Kakkosen A-lohkoon täksi kaudeksi noussut NuPS jatkaa peränpitäjänä, kun HyPS voitti helteisessä Nummelassa 3-1 johdettuaan tauolla 2-0. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish