Pentti Nurminen SM-enduron voittoon Riihimäellä
08.03.2010 8:05
Tapio Vuori
Hangen helmassa. Pentti Nurminen selvitti lumienduron parhaimmin Riihimäellä. (Kuvaaja: jorma vainio)
Salpausselän Moottorikerhon Pentti Nurminen oli yleiskisan ykkönen upeassa kevätsäässä käynnistyneessä Riihimäen Aamuposti SM-endurossa lauantaina.
Kisa koki vaiherikkaita käänteitä niin kelin kuin kilpailun kulun suhteen. Salpausselän Moottorikerhon Heikki Timosen väkevä aloitus ei ollut yllätys kenellekään, eikä sekään, että hänen kerhokaverinsa Pentti Nurminen pysytteli 125ksm:n luokan pyörällään kärkikahinoissa mukana, kuten ei myöskään Porvoon Oskari Kantosen taistelu kärkikolmikossa.
Sen sijaan pienoinen yllätys oli Padasjoen Tuomas Ahonen väkevä meno 250ksm:n nelitahtipyörällään. Mies kun on taistellut lonkkavaivojensa kanssa jo pitkään ja on joutunut pitämään ajotaukoakin välillä. Hyvin keikkui yleiskilpailun kärkiviisikossa myös kotikisaansa ajanut Riihimäen Kahvakoplan Mika Kaseva 125ksm:n pyörällä.
Viisinkertainen Päijänne-voittaja Timonen näytti jo ajavan ylivoimaiseen voittoon keskellä hankien ja nietosten, mutta sitten tuli stoppi toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ja edessä oli keskeytys.
–Ketjut lensivät rattailta ja menivät tuhannen sykkyrälle svingin (takahaarukan) ja moottorin väliin. Tarvittiin oikeita työkaluja ketjujen irrottamiseen, joten kisa jäi siihen, harmitteli Timonen.
Paikan kärjessä peri toisena vaaninut Nurminen 125ksm:n pyörällään ja ajoi yleiskilpailun komeaan voittoon, vaikka hänen pyörä ei aivan kellon lailla tikittänytkään.
–Meillä on ollut koko talven pyörässä ongelmana kaasuttimen jäätyminen ja sitä kautta pyörän käyntihäiriöt. Nyt sentään pääsin maaliin, mutta käyntihäiriöitä oli edelleen. Toivottavasti keksimme ongelmaan jonkun ratkaisun ennen kolmen viikon kuluttua ajettavaa ”päitsiä” (Päijänne-ajo), kertoi muutoin kisaan tyytyväinen Nurminen maalissa.
Kuinkahan kovaa Nurminen mahtaa mennäkään, kun vielä pyöräkin pelaa.
Nurmisen kanssa samassa luokassa ajanut Kaseva teki väkevän suorituksen. Ensimmäisen kierroksen jälkeisessä huollossa hän hieman valitteli menoaan.
–Pari ensimmäistä pätkää oli aika jäykkää menoa. Ei oikein rennosti, jutteli Kaseva huollossa.
Tulokset ensimmäisen kierroksen jälkeen kertoivat kuitenkin toista. Mies oli hyvin kuvassa mukana.
Kun Kasevan hyvä meno jatkui toisellakin kierroksella, nähtiin maalissa tyytyväinen riihimäkeläinen hänen oltuaan 125ksm:n luokassa toinen ja yleiskilpailussakin viides. Tilille rapsahtivat hyvät SM-pisteet.
–Hyvä kisa. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Hieman oli ylimääräistä jännitystä alussa päällä. Pari kunnon kaatumista tuli kisan aikana, mutta niitä taisi tulla muillekin. Hyvä tulos teki terää itseluottamuksella ja tästä on hyvä lähteä valmistautumaan ”päitsille”, myhäili Kaseva.
Pikkuluokan (125ksm) kolmanneksi ajoi Nummelan kovan luokan menijä Riku Nikander. Kahvakoplan Kai Estola oli luokan 15:s. Riihimäen muut miehet Tero Koskinen ja Henri Rissanen joutuivat heittämään kisan kesken. Rissasella hajosi pyörästä pakoputki ja Koskinen kärsi jalkavaivasta.
Yleiskilpailussa toiseksi ajoi Kantonen, joka vei samalla avoimen luokan SM-pistepotin. Avoimen luokan toiseksi ajoi ex-maailmanmestari Petteri Silvan.
Kolmas oli Tuusulan kokenut konkari Jani Laaksonen. Hyvinkään Moottorikerhon Joonas Leander ajoi myös SM-pisteille, oltuaan 12:s.
Varttilitraisten nelitahtiluokan (250ksm-4T) voittoon ja yleiskilpailun kolmanneksi ajoi lopulta koko kisan hyvin ajanut Tuomas Ahonen. Hänelle menestys oli mannaa sairastelun jälkeen.
Kuhmoisten Lauri Pohjonen oli 250ksm:n nelitahtisten toinen ja Jämsän Janne Suominen kolmas.
Ex-maailmanmestareilla Tuusulan Samuli Arolla ja Hämeenlinnan Petri Pohjamolla ei ollut paras päivänsä. Pohjamo joutui keskeyttämään loukattuaan jo ennestään kipeää kättään. Aron ajo lumispoorissa ei oikein maittanut ja mies oli avoimessa luokassa vasta seitsemäs.
Tosin Aro sai minuutin AT-pisteitä myöhästyttyään pätkän lähdöstä. Ilman minuutin aikasakkoa hän olisi ollut luokan neljäs.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


