Mika Kaseva janoaa SM-mitalia

03.03.2010 21:25

Tapio Vuori

Silmissä kiiltelee. Kahvakoplan Mika Kaseva lähtee SM-endurokauteen hakemaan mitalia. Kisat alkavat ensi viikonloppuna kotiareenalta. (Kuvaaja: Tapio Vuori)
Silmissä kiiltelee. Kahvakoplan Mika Kaseva lähtee SM-endurokauteen hakemaan mitalia. Kisat alkavat ensi viikonloppuna kotiareenalta. (Kuvaaja: Tapio Vuori)

Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan kokenut endurokuljettaja Mika Kaseva, 29, lähtee alkavaan SM-kauteen mitalinkiilto silmissä.

Kahdella edellisellä kaudella 125ksm:n luokan SM-pisteissä kahdeksanneksi sijoittunut Kaseva on saanut uutta puhtia ajamiseen ja mies myhäilee tyytyväisyyttä.

–Muutin viime syksynä harjoittelua kokolailla perusteellisesti. Jo nyt ajamisessa onkin hyvä meininki ja tulostakin on jo tullut. Olen harjoitellut ajamista paljon ex-maailmanmestari Petri Pohjamon kanssa ja siitä on ollut todella paljon hyötyä, kertoo Kaseva, joka voitti tammikuun lopulla Hyvinkäällä ajetun kansallisen kisan ja oli muutama viikko sitten Nummisissa neljäs.

Kasevalla on takanaan jo vankka kokemus, sillä riihimäkeläinen on ajanut niin motocrossia kuin enduroakin 15-vuotiaasta asti.

–Kunnollisen pyörän sain jo 12-13-vuotiaana ja siitä asti on tullut ajettua tiiviisti. Alkuun harjoittelin paljon enduroa ja ensimmäinen kisanikin oli 16-vuotiaana Vantaalla ajettu Jokaiselle Jotakin-ajo, jossa taisin voittaa C-luokan ja nousin heti B-luokkaan, muistelee Kaseva.

Motocross kuului Kasevan kisaohjelmaan pitkään ja kaudella 2003 hän otti kolme voittoa B 125ksm:n luokassa ja nousi A-luokkaan. Nyt Kasevan katse on kuitenkin tiiviisti endurossa.

–Viimeiset kolme neljä vuotta olen keskittynyt pelkästään enduroon. Tosin harjoittelen myös motocrossia, koska se on hyvää harjoitusta myös enduroon. Ja onhan mukava kiusata välillä crossareitakin radalla, naurahtaa Kaseva.

Kaudella 2005 Kaseva ajoi avoimessa luokassa isolla nelitahtisella, mutta pienemmän luokan pyörät sopivat hänelle paremmin.

–Kyllä pikkuluokan pyörät sopivat käteeni ja ajotyyliini paremmin. Olen ajanut KTM:n piikillä (125ksm) 2007 syksystä alkaen ja kyllä tämä on minun luokkani, sanoo Kaseva, joka ajaa tällä kaudella MotoCenterin tiimissä.

Viime kaudella Kaseva oli ajamassa jo parasta kauttaan, mutta kaksi harmittavaa keskeytystä pilasivat hyvän kauden.

–Vetoakselin laakeri hajosi Päijänne-ajossa neljä pätkää ennen maalia ollessani 125ksm:n luokassa kolmantena. Toinen keskeytys tuli kauden viimeisessä SM-kisassa Sysmässä.

Nyt Kasevan tähtäin on SM-mitalissa.

–Mitali on mielestäni täysin realistinen tavoite. Nyt täytyy vain onnistua heti kauden alusta alkaen, niin kotikisassa Riihimäellä (6.3.), kuin päitsilläkin (26.-28.3.), sillä varsinkin lumella olen aika vahvoilla ja päitsiltä saa nyt tupla-SM-pisteet, jos ajaa maaliin, pohtii Kaseva.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilukumppanit

Syksyn junnusarjat käynnistymässä

Junioreiden piiri- ja aluesarjojen kaksi kuukautta kestävä syyskausi käynnistyy elokuun alkupäivinä. Joukkueiden sarjatasot määräytyivät kesäkuun lopulla päättyneellä kevätkaudella. HyPSin juniorijoukkueista mitaleista pelaa kolme tyttöjen joukkuetta j... Lue lisää »

HyPS 02 koki niukan tappion

Nelosen kakkoslohkon syyskauden toisen kierroksen ottelussa hävisi HyPS 02 Tikkurilassa lohkossa kolmantena olevalle Pathovenille niukasti 1–2. Tappiosta huolimatta HyPS säilytti lohkon kuudennen sijan. Lue lisää »

HyPSin naisille avausvoitto: NuPS–HyPS 1–3 (0–2)

Hyvinkään Palloseuran naiset ottivat kauden ensimmäisen voittonsa, kun ohjelmassa oli kahdeksannen kierroksen ottelu. Kakkosen A-lohkoon täksi kaudeksi noussut NuPS jatkaa peränpitäjänä, kun HyPS voitti helteisessä Nummelassa 3-1 johdettuaan tauolla 2-0. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish