Ladulle jo loppukirin paikka

12.03.2010 8:05

Emil Asp

Vielä hetken. Hyvinkään Perttulaan hiihtolenkiltä palanneen Päivi Jämsän mukaan latu on parhaimmillaan varhain aamulla. Lentokentän maastossa menoa haittaa jo roskaisuus. (Kuvaaja: kaisa estola-haaranen)
Vielä hetken. Hyvinkään Perttulaan hiihtolenkiltä palanneen Päivi Jämsän mukaan latu on parhaimmillaan varhain aamulla. Lentokentän maastossa menoa haittaa jo roskaisuus. (Kuvaaja: kaisa estola-haaranen)

Kevään ensimmäiset todelliset suojasäät ovat tällä viikolla päässeet yllättämään jäätävän kylmän talven jälkeen. Kevätkelit nujertavat lopulta talvilajit, mutta vielä ainakin paikoin voi leikkiä Selännettä jäällä ja Saarista ladulla.

Hyvinkäällä ainakin osa ulkoliikuntapaikoista tulee olemaan käytettävissä vielä jonkin aikaa. Jää- ja latutilanne riippuu paljolti myös alueesta.

–Juuri maanantaina kokouksessa päätimme, ettei jääkenttiä enää huolleta sitä mukaan kun se ei ole enää järkevää, toteaa Hyvinkään kaupungin liikuntapaikkamestari Kari Vierimaa.

Jotkut kentät kestävät suojasäätä selkeästi paremmin kuin toiset. Urheilupuiston kenttä sulaa usein ensimmäisenä, Sveitsin ja Puolimatkan kentät taas kestävät kevätkelejä paremmin ja ovat pidempään luistelukunnossa.

–Latujen hoitaminen suoritetaan luonnollisesti myös säiden mukaan ja niin kauan kuin kelejä riittää. Koneella ei kannata mennä latuja ajamaan, jos on hiemankaan liian pehmeää. Hyvinkään laduista Erkylän ladut ovat varmaankin pisimpään kunnossa, Vierimaa jatkaa.

Riihimäellä latujen tilanne on selkeästi parempi kuin jäiden.

–Jäät alkavat olla todella pehmeitä pikkuhiljaa. Jatkokunnostusta täytyy sitten katsella pakkasen tullessa, Riihimäen kaupungin kenttämestari Kauko Pätsi kertoo.

Latujen ja rinteiden tilanne on sen sijaan hieman valoisampi. Todella lumisen talven jäljiltä ladut ovat Riihimäellä hyvässä lumessa ja siltä osin hyvässä kunnossa. Toisenlainen ongelma sen sijaan tulee vaivaamaan latuja kevään edetessä.

–Parhaimmassa kunnossa säilyvät latujen kohdat, joiden ympärillä ei ole hirveästi puita. Jos puita on ladun lähellä paljon, niistä tippuu runsaasti roskia latu-urille. Se on tässä vaiheessa suurimpana haittana, Pätsi valaisee.

Molempien kaupunkien latutilannetta voi seurata internetistä. Riihimäen latutilannetta päivitetään sivustolle www.riihimaki.fi/Riihimaki/Liikunta/Ajankohtaista/Latutilanne/ ja Hyvinkään latu-ja jäätilannetta voi tarkkailla Mski- ja Mskate palveluiden avulla osoitteessa http://www.mski.fi/hyvinkaa/

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilukumppanit

Syksyn junnusarjat käynnistymässä

Junioreiden piiri- ja aluesarjojen kaksi kuukautta kestävä syyskausi käynnistyy elokuun alkupäivinä. Joukkueiden sarjatasot määräytyivät kesäkuun lopulla päättyneellä kevätkaudella. HyPSin juniorijoukkueista mitaleista pelaa kolme tyttöjen joukkuetta j... Lue lisää »

HyPS 02 koki niukan tappion

Nelosen kakkoslohkon syyskauden toisen kierroksen ottelussa hävisi HyPS 02 Tikkurilassa lohkossa kolmantena olevalle Pathovenille niukasti 1–2. Tappiosta huolimatta HyPS säilytti lohkon kuudennen sijan. Lue lisää »

HyPSin naisille avausvoitto: NuPS–HyPS 1–3 (0–2)

Hyvinkään Palloseuran naiset ottivat kauden ensimmäisen voittonsa, kun ohjelmassa oli kahdeksannen kierroksen ottelu. Kakkosen A-lohkoon täksi kaudeksi noussut NuPS jatkaa peränpitäjänä, kun HyPS voitti helteisessä Nummelassa 3-1 johdettuaan tauolla 2-0. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish