Monnin hiihto käydään vihdoin lumimaisemissa
02.02.2010 20:15
Vuodesta 1958 lähtien sivakoitu Monnin hiihto saadaan pitkästä aikaa käydä kunnon lumilla. Hiihtolenkille päästään puolentoista viikon päästä 14. helmikuuta.
Monnin hiihdon reitistö kulkee Hausjärven, Riihimäen ja Hyvinkään maisemissa.
Hiihto on perinteisesti ollut myös Hyvinkään ja Riihimäen välinen haastetapahtuma. Vuodesta 2005 lähtien mukaan on haastettu myös Hausjärvi, koska tapahtuman ladusto kulkee pitkälti juuri Hausjärven alueella.
Monnin hiihto on jouduttu peruuttamaan historiansa aikana vain kolmesti huonojen lumivuosien takia. Tapahtuma starttasi alun perin juuri Hyvinkään ja Riihimäen kauppaloiden valtuustojen haastehiihtona.
Tänä vuonna haasteen heitti Riihimäen kaupunginvaltuusto, ja haasteeseen ovat vastanneet sekä Hyvinkään kaupunginvaltuusto että Hausjärven kunnanvaltuusto. Edellisinä vuosina haastekisassa on ollut hyvin tasaista.
Hiihtotapa Monnin hiihdossa on perinteinen. Lähtöpisteen ja reitin pituuden voi jokainen valita itse. Aikaa ei oteta.
Monnin hiihdon reitit toteutetaan tänä vuonna vanhalla hyvällä kaavalla. Reitistöt ovat edellisvuosien mukaiset, ja vaihtoehtoja on viiden kilometrin lenkistä ylöspäin jokaisen kuntoon sopivasti.
Luonnossa on lunta ja maisemat mitä parhaat, joten järjestäjätkin odottavat osallistujaennätystä eli 500 sivakoijan määrän rikkoutumista.
Monnin hiihtoon lähdetään 14.2. kello 9-11 Riihimäellä Suonummen majalta tai Heiskan majalta, Hausjärvellä Hikiän koululta ja Hyvinkäällä Erkylän majalta, Paukunharjun majalta tai Sveitsin uimalalta.
Samoissa paikoissa on myös huoltopiste, kuten myös Latu-Miilulla ja Omalla Kodilla. Huoltopisteet suljetaan kello 16.
Hiihtoon osallistuminen maksaa aikuisilta 8 euroa ja alle 16-vuotiailta 2 euroa. Maksu sisältää mehuhuollon huoltopisteillä, kunniakirjan ja osallistumisen palkintojen arvontaan.
Osallistujat voivat lunastaa lähtöpisteiltä myös 5 euron hintaisen osallistumismitalin. Lisäksi pisteillä on myytävänä pikkupurtavaa. Saunominen on mahdollista Erkylässä, Paukunharjulla ja Suonummella.
Monnin hiihto on myös osa Kunnossa Kaiken Ikää -projektia ja Hehkua liikunnasta -tapahtumaketjua.
Lisätietoja ja reittikartta: www.hehkua.fi
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


