Hurskainen ja Aiello noviisien kärkeä kotijäällä

01.02.2010 8:05

Timo Ville Salonen

Hyvinkään Taitoluistelijoiden kansainväliset juniorikisat saivat lauantaina kosolti kiitosta itäisiltä vierailta.

Näitä vierasmaalaisia olikin paljon mukana, joten maine Hyvinkään pätevistä junnukisoista on kiirinyt Viroon ja myös Venäjän puolelle. Nytkin oli kisaajia sekä Pietarista että Moskovasta. Vierasmaalaisia tyttöjä kilpaili kaikkiaan 32.

Hyvinkään omista luistelijoista parasta tasoa edustivat noviisien sarjassa luistelleet Matilda Hurskainen, joka oli toinen ja Sofia Aiello, joka oli kolmas, kun voiton vei Ella Louhivuori. Tässä sarjassa oli luistelijoita 19.

Hyvinkäälle voiton luistelivat kahdessa taitajien juniorisarjassa Elina Brunfeldt (4 luistelijaa mukana) sekä Sara Karttunen (8 kilpailijaa). Näissä sarjoissa lisäksi Aliisa Tani ja Minja Letto ylsivät kakkosiksi, Emilia Hakkarainen oli kolmas ja Emilia Ryynänen neljäs.

Myös poikien noviisisarjassa voitto jäi järjestävälle seuralle, kun Aleksi Pelkonen voitti kisakaverinsa Petri Koskion ja Jere Ojarannan, hyvin tasaisessa kisassa.

Tinttien sarjassa luisteli kolme HyTL:n edustajaa ja järjestys oli Elina Lepistö, Jasmin Huuskonen ja Elina Oksanen.

–Ulkomailta, siis Virosta ja Venäjältä, tuli enemmän luistelijoita kuin odotimme, joten meidän Interclub-kisamme vetävät hyvin, kertoi valmentaja Helle Halla-aho järjestäjävoimista.

–He kiittelevät nimenomaan sitä, että tällaisia nuorten kisoja järjestetään, eikä vain kisoja huipuille. Näitä pidetään sopivan kotoisina kilpailuina.

Pitkän päivän vaatineet kisat olivat iso juttu HyTL:n puuhaajille.

–Noin 30 meitä on talkoolaisina kisaa tekemässä, Helle-aho jutteli, kun omat luistelijat olivat onnellisesti urakkansa tehneet.

Päävalmentajan mukaan parasta taitoa Hyvinkään kilpailijoissa on tällä hetkellä noviisien sarjassa, missä juuri Hurskainen ja Aiello olivat korkealla isossa osanottojoukossa. Kolmas eli Iida Harju ei nyt onnistunut parhaimpaansa ja oli kahdeksas.

–Ihan hyvin meni, kun voitin ja Jere jäi nyt kolmanneksi, kommentoi omaa kisaansa poikien voittaja Aleksi Pelkonen.

–Ja kaksoisritti onnistui, täydensi Helle viereltä Aleksin onnistumista.

Lotta Laine oli silmujen sarjassa viides, kun edellä oli vain neljä ulkomaista luistelijaa. Lotta teki ohjelmassaan kahdet kaksoishypyt ja piruetit myös onnistuivat.

Sandra Juursoo oli lisäksi sarjansa viides.

Täydelliset tulokset HyTL:n nettisivuilla.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Urheilukumppanit

Kymmenen keltaista korttia: KOPSE–HyPS 1–2 (0–2)

Ilman suurempia paineita sarjassa tällä hetkellä olevien KOPSEn ja HyPSin välisessä ottelussa Havukosken pienikokoisella nurmella heilautti erotuomari keltaista korttia peräti kymmenen kertaa. Niistä HyPSin osuus oli kuusi varoituksen johtanutta kortin... Lue lisää »

HyPS 02 koki kovia

Nelosen kakkoslohkossa koki HyPSin 02-joukkue 17. kierroksen ottelussa Lahdessa 1–9-tappion noususta kamppailevalle Starsille. Lue lisää »

LIIKUTTAVA LASTENTAPAHTUMA

TAPAINLINNAN KOULUN SALISSA JA PIHAPIIRISSÄLAUANTAINA 11.9.2010 KELLO 10–12 Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish