Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli
05.03.2010 14:35
Riikka Mäkinen
Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria eli laktoosia.
Laktoosi-intoleranssin kanssa hyvin samantapaisia oireita - ripulia, turvotusta ja ilmavaivoja - aiheuttaa keliakia. Keliakiassa vaivojen syynä on viljatuotteiden sisältämä gluteeni.
–Sekä laktoosi-intoleranssissa että keliakiassa oireet ovat pitkälti samantyyppiset kuin ärtyneessä suolioireyhtymässä. Tästä syystä ne suositellaankin sulkemaan pois ennen muita epäilyjä, gastroenterologian erikoislääkäri Hannu Nuutinen selventää.
Laktoosi-intoleranssin voi lääkärin mukaan todeta kotikonsteilla jättämällä kaikki maitotuotteet pois esimerkiksi viikoksi.
Jos oireet katoavat, on kyseessä mitä todennäköisimmin laktoosi-intoleranssi. Jos tulos epäilyttää, löytyy diagnosointiin laboratoriokokeita.
Keliakiaa sairastavien määrä on lisääntynyt viime aikoina ja nykyisin sitä esiintyy vajaalla kahdella prosentilla väestöstä.
Nuutisen mukaan keliakiaa on syytä epäillä herkästi, jos vatsaoireet täsmäävät ja tautia löytyy lähisuvusta. Keliakiatesti tehdään verikokeilla.
–Aiemmin keliakiaa ruvettiin epäilemään, kun potilaat olivat jo aneemisia ja laihtuneita. Nykyään tautia osataan epäillä jo paljon vähemmillä oireilla, Nuutinen kiittelee.
Lue myös: Yleisimmät mahavaivat ovat normaalia vatsan toimintaa
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.
