Olut ja ruoka kulkevat käsi kädessä
30.06.2010 11:05
Anne Lahnajärvi
Keittiömestari Sasu Laukkosta hieman huvittaa.
–Tuntuu hassulta sanoa suomalaisille, että olut sopii ruokajuomaksi.
Mutta toisaalta lausunnolle on tarvetta. Karjalanpaistia maidon kanssa nauttinut kansa ei juurikaan ole päässyt kehittämään syvää ruokajuomakulttuuria. Viinikulttuurin rantautuminen jätti oluen hieman jalkoihinsa.
–Oluenjuojiahan suomalaiset ovat aina kuitenkin olleet. Mutta kun sitä pitää valita ruokajuomaksi, voi tulla vaikeuksia. Ihan mikä tahansa olut ei ole paras vaihtoehto esimerkiksi paistetun kuhan kanssa.
Oikea olut oikean ruuan kanssa toimii Laukkosen mukaan yhtä hyvin kuin oikea viini oikean ruuan kanssa.
–Olut on myös oikein helppo raaka-aine ruuanlaitossa. Yhtä helposti keität mustajuuret vedessä kuin oluessakin. Oluet toimivat sekä makean että suolaisen ruuan osana. Tumma olut toimii suklaan kanssa äärimmäisen hyvin.
Ruokajuomapäätöksessä on oikeastaan kyse vain valinnasta.
–Kuumana kesäpäivänä savulohen ja kantarellikastikkeen kanssa ei ole pakko olla viiniä. Myös oluissa on vaikka kuinka paljon tyylikkäitä vaihtoehtoja, eri makuisia oluita, joiden tekemisessä on nähty vaivaa.
Varta vasten ruokajuomiksi on kehitetty Hartwallin Gourmee-oluet, vaalea ja tumma. Panimomestari Mika Mäkelä voi ylpeillä aikaansaannoksillaan.
–Olen ollut mukana kehittämässä niitä. Molemmat ovat tosi hyviä ja tehty ruuan kaveriksi.
Ruokajuomiksi käyvät Mäkelän mukaan kaikki oluet, samoin kaikkia voi nauttia ilmankin. Gourmee Vaalea on Mäkelän mukaan hyvää kalan ja vaalean lihan kanssa.
–Sen tuoksu on raikkaan vihreän humalainen. Makukin on kevyt. Suuntuntuma on katkera, joten se sopii hyvin myös aperitiiviksi, ruokahalun herättäjäksi.
Gourmee Tumma sopii hyvin riistalle ja punaiselle lihalle.
–Sen suuntuntuma on vahva, se ei häviä vahvalle ruualle. Yrttisenä se sopii maustetulle ruualle.
Reseptejä vaalealle Gourmet-oluelle:
Jättirapuja, mustajuurta ja
olutkastiketta
12 jättiravun pyrstöä
4 rkl rypsiöljyä
¼ pnt tuoretta rakuunaa
4 mustajuurta
1 plo vaaleaa gourmet-olutta
1 sitruuna
½ pnt korianteria
1 rkl maizenaa
30 g voita
suolaa ja pippuria myllystä
Leikkaa jättiravut puoliksi ja poista peräsuolet. Marinoi ne leikatulla rakuunalla ja raastetulla sitruunan kuorella jääkaapissa noin 10 minuuttia.
Kuori mustajuuret ja leikkaa ne paloiksi. Keitä al denteiksi oluessa, jossa on mukana sitruunan mehu, korianteri kokonaisena sekä ripaus suolaa.
Siivilöi olutliemi ja saosta sitä hieman maizenalla. Vatkaa joukkoon lopuksi voi ja tarkista maku. Paahda ravut pannulla öljyssä noin 2–3 minuuttia ja tarjoa mustajuuren sekä kastikkeen kera.
Helmikanaa ja juurespikkelsiä
4 helmikanan rintaa
suolaa ja pippuria myllystä
2 normaalikokoista porkkanaa
½ juuriselleri
5 shalottisipulia
2 normaalikokoista palsternakkaa
1 dl hunaja-omenaviinietikkaa
3 dl hillosokeria
3 tähtianista
2 kanelitankoa
1 paksu appelsiiniviipale
Suolaa ja pippuroi helmikanan rinnat kauttaaltaan ja esipaista pannulla nahkapuolelta rapeiksi.
Jatka kypsentämistä 100-asteisessa uunissa kunnes kypsyys on kohdallaan, noin 62 °C. Vetäytä folion sisällä ja leikkaa annoksiin viipaleita.
Kuori juurekset ja leikkaa niistä suikaleita. Freesaa hieman kattilassa, kaada joukkoon etikka. Lisää myös mausteet, sokeri ja vettä sen verran että juurekset peittyvät.
Leikkaa appelsiinista lohko juuresten pintaan ja keitä kovankypsiksi. Jäähdytä pikkelsi jääkaapissa, poista appelsiiniviipale ja lisää suola ja pippuri.
Voit tehdä annokselle myös appelsiinimajoneesin, joka korostaa ja yhdistää makuja.
Lohta, soijaa ja kurkkua
400 g tuoretta ruodotonta lohifilettä
1 dl soijakastiketta
1 cm inkivääriä
1 kurkku
suolaa ja pippuria myllystä
Leikkaa lohi nahattomaksi neljään yhtä isoon palaan. Raasta inkivääri soijan sekaan, sekoita hyvin.
Marinoi lohipaloja soijassa vähintään 15–20 minuuttia, jonka jälkeen paahda niiden kaikki pinnat nopeasti kuumalla pannulla. Leikkaa lohi sopiviksi suupaloiksi. Kuori kurkku ja leikkaa pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi.
Suolaa ja pippuroi kurkut, anna suolaantua noin 20 minuuttia kylmässä.
Kääri lohipalat kurkkuviipaleiden sisään ja kostuta inkiväärisoijalla ennen tarjoilua.
Reseptejä tummalle Gourmet-oluelle:
Karitsan karetta ja tomaattiaiolia
2 karitsan kareriviä
suolaa ja pippuria myllystä
voita paistamiseen
6 timjaminoksaa
2 rkl tomaattipyrettä
3 kirsikkatomaattia
2 valkosipulin kynttä
3 dl käsintehtyä majoneesia
½ sitruunan mehu
Putsaa kareet siisteiksi ja mausta ne suolalla sekä pippurilla.
Paista ne voissa timjaminoksien kanssa kuumalla pannulla ja siirrä ne 100-asteiseen uuniin kypsymään loppuun, 54-asteiseksi. Vetäytä ne foliossa noin 10 minuuttia ja leikkaa annospaloiksi. Suolaa vielä leikkauspinta juuri ennen tarjoilua.
Sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tomaattipyre, valkosipuli ja kirsikkatomaatit. Siivilöi tämä ja yhdistä se majoneesin kanssa.
Piristä makua sitruunan mehulla ja tarkista suola ja pippuri ennen tarjoilua.
Porsaankylkeä ja omena-inkivääripyrettä
500 g porsaan palvikylkeä
1 punainen chili
1 solo-valkosipuli
1 dl seesamiöljyä
3 omenaa
3 cm tuoretta inkivääriä
50 + 50 g voita
suolaa ja pippuria myllystä
Sekoita sileäksi sauvasekoittimella seesamiöljy, chili ja valkosipuli. Leikkaa porsaankyljestä viipaleita ja aseta uunipellille. Glaseeraa seesamitahnalla ja paahda 210-asteisessa uunissa kunnes alkavat rapeutua, noin 10 minuuttia.
Kuori ja lohko omenat, raasta inkivääri. Laita omenat, puolet inkivääristä ja 50 g voita kattilaan ja freesaa hieman.
Peitä vedellä ja keitä juuri ja juuri kypsäksi. Siivilöi ja aja tehosekoittimessa voin ja lopun inkiväärin kanssa.
Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa porsaankyljen kanssa.
Voit korostaa annoksen makuja laittamalla hieman seesamitahnaa lautasen pohjalle.
Suklaa-leipävanukas ja pähkinää
1 l kuutioitua edellisen päivän leipää
1,25 dl kermaa
3 dl rouhittua tummaa suklaata
4 kananmunaa
4 dl tummaa Gourmet-olutta
2 tl kanelijauhetta
1,25 dl muscovado-sokeria
1 dl kokonaisia hasselpähkinöitä
3 rkl sokeria
1 rkl voita
ripaus suolaa
vanhan ajan vaniljajäätelöä
Lämmitä uuni 165-asteiseksi. Keitä olut, kerma ja puolet sokerista kattilassa kunnes sokeri on sulanut.
Laita jäähtymään. Lisää 2 dl suklaasta joukkoon ja sekoita niin, että suklaa sulaa. Vatkaa munat kulhossa kuohkeiksi ja lisää sinne kanelijauhe.
Sekoita joukkoon myös jäähtynyt olut-suklaakerma. Lisää joukkoon leipäkuutiot sekä loppu suklaa ja sekoita.
Siirrä tämä voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle loppu muscovado-sokeri.
Paista uunissa kunnes paistos on asettunut, noin 30–40 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa annospaloiksi. Laita sokeri pannuun ja kun se alkaa karamellisoitua, lisää pahkinät ja voi.
Mausta hieman suolalla ja lisää tarvittaessa 1–2 rkl vettä. Pyörittele pähkinöitä kunnes ne saavat pienen sokerikuoren.



