Hedelmällistä elämää
09.10.2009 9:55
"Popsi, popsi porkkanaa, haukkaa, haukkaa hedelmää. Nami nami nami porkkanaa, omenaa tai päärynää..." tuo lasten laulu on käynyt monet kerrat mielessäni kun olen opetellut uusia ruokailutottumuksia ja pyrkinyt turvaamaan vitamiinien saannin. Mutta sen olen oppinut, etteivät kaikki hedelmät ole samanlaisia.
Omena on aiheuttanut ihmiskunnalle suuren ongelman, kun Eeva poimi kyseisen hedelmän ja antoi sen Aatamille. Siitä sitten seurasi karkotus paratiisista ja kuoleman ies ja ties mitä muuta. Minulle omenat ovat kaikesta huolimatta olleet mieluisia hedelmiä. En ole tietenkään yhtä suuri omenaentusiasti kuin voittamaton urheilusankari ja suosikkini Elmo, jolla aina suurten voittojenkin hetkellä oli mielessään omenat. Åkerot, Gyllengrukin astrakaanit, Lepaan melonit ja mitä ne nyt olivatkaan hänen suosikkinsa, joiden kasvatuksesta hän kertoi suositussa "Alkuillasta hereillä" televisio-ohjelmassa.
Ja koska lapsuus- ja nuoruusvuosistani on jo sen verran paljon aikaa, voin myöntää, että tunsin lähiseudun omakotitalojen omenatarjonnan varsin perusteellisesti. Tiesin kenellä oli valkea kuulaita, kenellä kaneliomenoita ja kenellä hälytyslankoja. Edelleenkin kuullessani jonkun osoitteen lapsuusseutuni lähikortteleista, tulee ensimmäisenä mieleeni omenapuut, joita kyseisessä talossa oli. Ei, minulla ei ollut sellaisia löysä punttisia ja tiukalla puntinsuukuminauhalla varustettuja verryttelyhousuja, joihin omenoita olisi kerätty. Omenoita otettiin ohi kulkiessa vain yksin kappalein laadunvalvonta ja maistelu tarkoituksessa.
Vuosien varrella olen rouskutellut toisenkin pussillisen omenoita, kotimaisten lisäksi saksalaisia, puolalaisia, hollantilaisia, italialaisia ja jopa brasilialaisia ja ties minkä maalaisia.
Niinpä tuskani olikin melkoinen, kun yritin syödä omenoita kuten ennenkin. Liian hapokkaita, kuten Kola-Ollin juoma. Sisukset alkoivat heti ensimmäisten puraisujen jälkeen kuplia niin epämiellyttävästi, että päätin jättää syömisen sikseen. Sen sijaan mehuksi puristettuna omenoista ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Mausta ei siis tarvinnut luopua, vain kokonaisten hedelmien puputtamisesta.
Vähän samoin kävi toisen suosikkihedelmäni, appelsiinin, kanssa. Ensimmäisten kolme siivun jälkeen oli pakko astella vessaan, sillä vitamiinit tulivat takaisin samaa tietä kuin olivat sisään menneetkin. Vaan mehulingolla mehuksi puristettuna ei ole mitään ongelmaa.
Nektariinikin tuli yläkautta pihalle. Lieneekö johtunut liian isoista haukkauksista vai hedelmän muusta sopimattomuudesta?
Sen sijaan banaani, luumu, päärynä ja monet muut vitamiinilähteet ovat maistuneet mainiosti ja ihan ilman ongelmia.
Vihannesten ja juuresten kanssa on ollut helpompaa. Vain kaali ja sipuli ovat osoittautuneet vaikeiksi, paitsi hyvin kypsytettyinä tai jopa perusteellisesti haudutettuina.
Salaateissa olen huomannut, etteivät majoneesiin sekoitetut kasvikset sovi sisuskalustolleni lainkaan. No majoneesihan ei muutenkaan ole hyödyllistä, eikä millään muotoa tarpeellista ja siksi on vain hyvä, ettei sisuskalusto sitä hyväksy. Kaiken kaikkiaan ravintoloiden tapa läträtä salaatteihin kaiken maailman kastikkeen oloisia sokeriliemiä ei ole aiheuttanut mitään myönteistä. Joten olen jo pikku hiljaa oppinut pyytämään salaatit, paitsi pieninä, myös kuivina, siis ilman mitään kastikkeita.
Ensi viikolla huomaan, että aivan tuntemattomatkin henkilöt pysähtyvät kanssani keskustelemaan lihavuusleikkauksesta ja uusista elämän tavoistani.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.
